1 post tagged “pulau langkawi”
Matka Koh Lipelta sujuikin aika vauhdikkaasti. Kannattaa kayda katsomassa Pekan blogista video, joka kertoo enemman kuin tuhat sanaa.
Langkawissa olemme majoittuneet Melati Tanjung-motelliin Pantai Cenangille, aivan hiekkarannan viereen. Pantai Cenang on aika kanariamainen, mutta onneksi paremmilla ruokapaikoilla. Pekka naytti autuaalta, kun ensimmaisena iltana paasi syomaan pihvia ja perunaa ensimmaista kertaa kuuden viikon thairuokakuurin jalkeen. Jostain syysta esim. Koh Lantassa tilattu pizza maistui lahes, mutta ei taysin erilaiselta kuin oikea pizza, ja sama koskee usein muitakin thaiden yrityksia tehda lansimaista ruokaa. Itse en viela parissa viikossa ehtinyt kyllastya padthaihin, mutta kyllahan lansiruoka vaihteeksi taas maistuu. Esim. Oasis-nimisessa ravintolassa oli aivan loistavaa ankkaa.
Noista pitkista ruokapohdinnoista jo varmaan arvaa, ettei taalla ole paljoa muuta tapahtunut. Olen toista kertaa islamilaisessa maassa. Minareetteja ei Langkawilla nay, sen sijaan paikalliset naiset kayttavat Bosniaa paljon enemman paan peittavia huntuja ja jopa kokokaapuja. Miehet sen sijaan ovat ihan tavallisesti t-paidoissa, mutta shortseja eivat taida kayttaa. Eipa se silti kovin tasa-arvoiselta vaikuta, noin paallisin puolin.
Jalat paranevat hiljaa, toisessa pidan viela varmuuden vuoksi sidetta, ja vesiurheilu on toistaiseksi pannassa. Tarjolla olisi kylla esim. purjelautailua, jota Pekka jo kokeilikin, mua taas kiinnostaisi optimistijolla, milla paasisi ottamaan tuntumaa purjehdukseen.
Highseason on selvasti ohi, vaikka saa on lammin ja aurinkoinen. Turisteja on kylla, varsinkin eri puolilta Aasiaa, mutta aina on tilaa, eika minnekaan tarvitse jonottaa. Ihan kivaa.
Pariksi paivaksi vuokrasimme auton, ja kiersimme koko saaren. Ei nyt varsinaisesti mitaan valtavaa ja erikoista nahtavaa, ihan tavallista arkea suurimmassa osassa saarta. Kavimme yli 700 metria korkealla Gunung Mat Cincang -vuorella, jonne paasee melko hurjan nakoisilla gondolihisseilla, seka katsomassa krokotiileja krokotiilitarhassa (vai miksi sita sanoisi).
Kavimme myos Underwater Worldissa, joka on oppaan mukaan Aasian suurin merielainakvaario. Isoissa akvaarioissa oli naytilla mm. pingviineja, hylkeita, seka tietenkin paljon trooppisia todella upean varisia kaloja. Snorklaus (ja ehka sukelluskin) alkoi kiinnostaa. Myos keittioremonttiin tuli aika luovia ideoita. Yla- ja alakaappien valiseen tilaan voisi upottaa seinaan akvaarion. Hieman siis toisenlaisella tilajarjestelyilla siis, silla naapurin vessa tuskin nayttaa kivalta edes trooppisen akvaarion lapi. Taitaa jaada tama idea hautumaan jotain tulevaa asuntoa varten.
Sellaista loysaa turistielamaa siis. Maanantaina jatkamme Langkawista Georgetowniin. Vanhassa siirtomaakaupungissa on kuulemme iso Chinatown ja Pikku-Intia. Pitaapa kokeilla ruokailua niissakin :) Oikean kaupungin tunnelma on takuulla aika toisenlainen kuin Langkawin lomarannikolla offseasonin aikaan.
Niin ja sain taalla vihdoin lisattya matkakuvia Flickriin, kaykaahan katselemassa.